 Urkuja on rakenneltu kirkkoihin lähes tuhannen vuoden ajan, ja taas on rakennettu yhdet. Miksi?
Urut on äänenvoiman, -korkeuden ja -värien vaihtelumahdollisuuksien suhteen kaikkein monipuolisin akustinen soitin. Lähin vertailukohde lienee kamariorkesteri. Sen käyttö seurakuntatyössä urkujenkorvikkeena edellyttäisi kolmenkymmenen soittajan ("oma soitin mukaan!") ja vähintään yhden täysipäiväisen sovittajan / nuotinkirjoittajan palkkaamista. Laulunomainen äänen muoto yhdistyneenä tuohon monipuolisuuteen tekee uruista ylivertaisen suurten tilojen yhteislaulun johtajan. Urkujen käyttöikä on parhaimmillaan satoja vuosia, ja varaosia niihin voidaan aina valmistaa helposti lisää.
Siksi.
Urut ovat yksilöitä. Ne suunnitellaan aina juuri tiettyyn tilaan ja tarpeeseen. Eri aikakausina ja eri maissa rakennetut urut poikkeavat toisistaan huomattavasti. Tämä ei ollut aikaisemmin ongelma, koska 1900-luvun alkupuolelle asti niillä soitettiin ensisijaisesti oman seutunsa ja oman aikakautensa musiikkia. Säveltäminen ja soitinrakennus kulkivat käsi kädessä. Nykyään elämme lähes päinvastaisessa tilanteessa: uruilla soitetaan kaikkien aikakausien ja seutujen musiikkia. Kun uusia urkuja suunnitellaan, tähän urkuhistorian monikulttuurisuuteen haetaan ratkaisua joko sommittelemalla jonkinlaisia yleisurkuja, joissa on sointipalasia useammasta traditiosta tai uruilla, jotka jatkavat jotakin tiettyä yhtä historiallista traditiota. Yleisurkujen heikkous on soinnillisen kokonaisuuden epäyhtenäisyys. Espoon tuomiokirkon edellinen soitin edusti yleisurkuajattelua, uusi on yhden tyylin soitin.
Urkujen soinnilliseksi ja rakenteelliseksi esikuvaksi on valittu maassamme harvinainen Friedrich Ladegastin (1818-1905) edustama saksalais-romanttinen traditio. Ladegast-henkiset urut taipuvat yllättävän monentyyliseen musiikkiin, sillä Ladegastin 1800-luvun loppupuolella rakentamissa soittimissa Leipzigin seudun myöhäisbarokin ideaalit ovat edelleen vahvasti läsnä. Niiden soinnillinen perussävy on laulavan täyteläinen, ja niistä löytyy myös suuri klassinen briljanssi ja voima. Ladegast-tyyliset urut soivat hyvin myös akustiikaltaan epäkatedraalimaisissa kirkoissa.
Äänikertojen joukossa on joitakin harvinaisuuksia: SW:n kolmikuoroinen Harmonia Aetheria on kapeamensuurinen ja pehmeä, mutta muodostaa silti klassisen sointikruunun koko pillistölle, OW:n Clarinette on rakenteeltaan läpilyövä kieliäänikerta, ja jalkion Untersatz laskee urkujen sointipohjan kuulokynnyksen alarajoille (16 Hz). Uruissa on tavallista useampia puisia äänikertoja.  |      |
Uudet urut >